Vielä Flow-viikonlopun jälkeenkin indie-kansaa hemmoteltiin, kun ensin Helsingissä esiintyi Wilco (jonka tosin itse missasin) ja seuraavana päivänä vielä southern rock -vaikutteinen Band of Horses, joka myikin Tavastian loppuun jo hyvissä ajoin ennen keikkaa.Band of Horses on toistaiseksi julkaissut kaksi albumia, joiden seuraajaa bändi parhaillaan työstää. Myös tältä tulevalta levyltä kuultiin keikalla materiaalia, joka ei himmennyt lainkaan vanhojen kappaleiden rinnalla. Biisit soivatkin kauttaaltaan komeasti, välillä country-vivahtein ja välillä nojaten perinteisempään rockiin sekä kitaravalleihin. Erityisen ihastunut olin kuitenkin laulaja Ben Bridwellin ääneen, joka kuulosti livenä todella kauniilta ja voimakkaammalta kuin levyillä.
Esiintymisellään bändi jätti itsestään varsin sympaattisen ja hauskankin vaikutelman. Esimerkiksi välispiikkejä kuultiin paljon, ja olipa Bridwell opetellut pari sanaa suomeakin. Rauhallinen musiikki yhdistettynä bändin rentoon olemukseen takasikin mukavan ja rauhoittavan keikkahetken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti