Kuten joku tarkaavainen ehkä huomaakin, sisältöä on tästä blogista lähtenyt tai oikeammin siirtynyt muualle. Olin blogia aloittaessanikin epävarma siitä, kirjoitanko kaikki tekstini tänne vai perustanko oman blogin liikuntateksteille. En myöskään ole ihan tiennyt, mitä kaikkea haluan liikunnasta kirjoittaa. Siispä tein nyt sen, mitä suunnittelin jo alun perinkin - siirsin sporttijutut omaan blogiinsa. Se selkeyttää tätä hommaa sekä itseni kannalta että varmaan myös lukijoiden. Nyt tämän blogin aihepiiri on yhtenäisempi (joskaan sitä en ole päättänyt, jatkanko valokuvieni julkaisua myös täällä vai laitanko niitä pelkästään flickriin). Tästä lähtien Huvipuisto on siis pelkästään musiikin ja muiden populaarikulttuurijuttujen mesta ja uusi blogi Hyvällä sykkeellä (suunnilleen eka nimi, joka mieleen tuli...) sisältää yleistä löpinää liikunnasta sekä jotain treenipäiväkirjan kaltaista. Edelleenkään en aio jokaisesta liikuntasuoritteesta sinne erikseen kirjoittaa, mutta varmaan teen jotain viikkoyhteenvetoja tms.
Ja tämän blogin ulkoasua tulen vielä muokkaamaan enemmänkin. Kauanhan tuo valmis malli ehti ollakin, vaikka sen piti olla vain väliaikaisratkaisu...
sunnuntai 20. syyskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti