lauantai 24. lokakuuta 2009

Muse Hartwall-areenalla 22.10.

Muse on vieraillut Suomessa vuosia sitten Nosturissa, sitten kaksi vuotta sitten Vanhassa jäähallissa ja nyt oli Hartwall-areenan vuoro. Seuraavaksi stadionille? Liian isolta areenalta sekään tuskin tuntuisi, koska ainakin Jaffalan bändin musiikki, karisma ja huikea lavarakennelma täyttivät hyvin.

Keikka alkoi reilusti myöhässä, mutta pitkä odottaminen ei latistanut fiiliksiä ainakaan katsomossa. Siitä piti huolen areenaa kiertänyt aalto. Innostuneen tunnelman aisti kaikesta, ja lopulta se purkautui huutomyrskyyn bändin aloittaessa keikan Uprisingilla (jota edelsi visuaalisesti hurjan hieno intro). Oma tunnelmani nousi vielä astetta korkeammalle kolmantena soitetun, Musen parhaan biisin New Bornin aikana. Kappaletta koristi hurja määrä areenaa risteileviä vihreitä valonsäteitä, jotka synnyttivät täydellisen audiovisuaalisen kokemuksen. Eikä paljon sen vähempää tarjonnut mikään muukaan kappale. Visuaalisesti keikka oli ehkä vieläkin herkullisempi kuin kahden vuoden takainen - jo ennen keikkaa mainitut nousevat ja laskevat pylväät toimivat hienosti - ja soitannollisesti Muse hoiti jälleen hommansa vankalla taidolla. Keikasta tosin huomasi, että se oli kiertueen ensimmäinen, koska kappaleesta toiseen siirtymiset eivät aina käyneet kovin jouhevasti, ja pieniä mokiakin sattui. Se ei kuitenkaan haitannut, vaan loi ainoastaan inhimillisyyden tuntua.

Kokonaisuutena konserttikokemus oli siis juuri niin huikea, kuin odotinkin: Niin uudet kuin vanhat biisitkin toimivat hienosti. Bändi soitti ja esiintyi vakuuttavasti sekä otti yleisöönkin hyvin kontaktia. Matt lauloi taas kauniisti. Mutta vähän nipottamistakin löytyy! Vaikka soundit kuulostivat ainakin katsomon takakaarteessa muuten hyviltä, basso korostui välillä liikaa. Myöskään biisilistaan en ollut aivan täysin tyytyväinen. Tai sanotaan vaikka, että se olisi voinut olla vieläkin parempi. Hienoja kappaleita ja ennen kaikkea hyviä live-biisejä oli kyllä jok'ikinen, mutta setissä olisi voinut olla enemmän yllätyksellisyyttä. Nyt siitä vastasi lähinnä näppärä pianovetoinen sovitus Cavesta, joka kuuluikin keikan huippuhetkiin. Sen ja jo mainitun New Bornin sekä parin muun kestosuosikkini lisäksi mieleeni jäi erityisesti encoren aloittanut Exogenesis-sinfonian ykkösosa Overture, joka häikäisi visuaalisesti.

Lopulta lähes kaksi tuntia kului käsittämättömän nopeasti, ja siitähän viimeistään tietää todella nauttineensa joka hetkestä. Tällä kertaa ei edes missään vaiheessa harmittanut, etten ollut kentällä, koska katsomossakin oli hyvä tunnelma päällä :)

Tässä vielä pari videota, jota olen keikan jälkeen fiilistellyt:
Overture
Plug in Baby

4 kommenttia:

  1. oon niin harmissani kun en saanu lippua, mutta toisaalta en ole vielä päässyt sisälle the resistanceen ja arvata voin, et suurin osa biiseistä oli just uudelta levyltä... tosin uskon kyllä että sekin levyn hienous aukeaa jossain vaiheessa, koska niin kävi myös BHaR'n kanssa. ja onhan tässä mulla nyt niin paljon kaikkia muitakin keikkoja tulossa, että ei parin bändin missaaminen (tän lisäksi ainakin mew ja manson) nyt niin kauheasti haittaa. ja jotenkin hienoa että näin musen sillon nosturilla... siis nosturilla! nyt kun niiden meininkiä kattoo, vaikea uskoa että ne oli siellä, vaikka eihän sitä kukaan suoraan areenalle pääse mut kuitenkin :D ja siitä on kuitenkin "vaan" 6 vuotta, ja nyt ne myi hetkessä areenan loppuun :o

    näkeekö ton keikan biisilistaa jostain?

    VastaaPoista
  2. Tässä on settilista. Oishan niitä vanhoja kappaleita voinut enemmänkin tulla, mutta toisaalta kyllä mä halusin kuulla myös kaikki nuo uudet biisit, jotka soitettiin :) Ja olisin halunnut kuulla myös MK Ultran. Eli keikan olisi yksinkertaisesti pitänyt olla paljon pidempi :)

    Se on todellakin tosi outo ja huvittava ajatus, että Muse on esiintynyt Nosturissa! Mua vähän harmittaa, etten mennyt sinne keikalle, vaikka harkinnassa se silloin olikin :/

    VastaaPoista
  3. Mäkään en päässyt Tavastialle tai Nosturiin, vaikka olisin halunnut :/ Hallikeikat siis vain kokemuksena tästä bändistä. Oli kyllä ihana keikka!

    VastaaPoista
  4. bubble, olis kyllä niin siistiä, jos olisi voinut nähdä Musen klubiolosuhteissakin! Mut toisaalta varmaan omalla kohdallani osa kahden vuoden takaisen keikan viehätyksestä tuli juuri siitä, että olin odottanut niin monta vuotta näkeväni Musen. Ja pääasia toki on, että ylipäätään on saanut nähdä tuon huikean livebändin :)

    VastaaPoista