The XX - XX

(Viime aikoina mulla on ollut ja varsinkin tulee olemaan suhteellisen paljon säännöllisiä kirjoitushommia opiskeluihin liittyen, joten voi olla, että päivitystahti ei tästä ainakaan tiheämmäksi muutu. Mutta toisaalta onhan tämä bloggaaminen hyvää vastapainoa esseille ja opintopäiväkirjoille... :)

Muutamia vuosia sitten perustettu lontoolainen The XX on täydellistä musiikkia pimeään syksyyn. Olen kuunnellut nuoren nelikon debyyttialbumia pari kertaa päiväsaikaan ja huomannut, että jotain olennaista levystä silloin puuttuu. The XX:n minimalistinen, tummasävyinen musiikki kaipaa taustakseen rauhallisen tunnelman, joka löytyy helpoiten illalla, kun ulkomaailma tuntuu olevan jossain kaukana.

The XX on hillitty ja vähäeleinen yhtye. Jo levyn kansitaide on vähäeleistä mutta tyylikästä, ja juuri samoilla sanoilla kuvailisin myös bändin musiikkia. The XX:n soundissa on postpunkin jäätävyyttä, mutta samalla siinä on myös lämpimiä sävyjä - yöllistä raukeutta ja levollisuutta. Vähäisistä aineksista - kaiutetuista kitarasta ja bassosta, konesoundeista ja koskettimista - on siis saatu aikaiseksi moniulotteinen kokonaisuus, jossa tärkeä osansa on vielä kahden laulajan vuorottelulla. Romey Madley Croftin ja Oliver Simin duetointi on nimittäin yksi lisä The XX:n musiikissa esiintyviin vastakohtapareihin: Simin laulu on vähäeleistä, monotonista ja laiskaa, mutta Croft lisää musiikkiin sävyjä lämpimämmällä äänellään ja jonkin verran eläväisemmällä laulutyylillään.

The XX on oivallinen esimerkki siitä, että vahvatunnelmainen levy ei välttämättä synny mahtipontisuudesta, vaan voimakkaan tunnelman voi luoda myös minimalistisuuden kautta. Tämä taitava nelikko ei todellakaan alleviivaa mitään musiikissaan, vaan luottaa omaan, hiljaiseen näkemykseensä. Ja se näkemys on tuottanut oikein hyvän albumin, joka ei ihan helposti päästä hypnoottisesta otteestaan irti.