Onnen laulut on kokoelma kotimaisia kappaleita, jotka suomalaiset liittävät iloon. Hesarin äänestyksen perusteella kootulla levyllä esiintyy monia Suomen huippuartisteja, joista itselleni tärkein on tietysti Mikko von Hertzen. Von Hertzenin esiintyminen levyllä on mielenkiintoinen tietysti ensisijaisesti siksi, että pidän tyypin äänestä ja laulutyylistä paljon, mutta myös siksi, että von Hertzen Brothers esittää englanninkielistä musiikkia. Siihen tottuneena on yhtäkkiä aika outoa kuunnella Mikkoa vetämässä suomenkielistä Romanssi-kappaletta, ja ihan aluksi laulajaa on jopa vaikea tunnistaa. (Tasan sama ilmiö on tässä Asan & Miikka Koiviston Kaukosäädin-kappaleessa, jossa Miikka Koiviston laulu kuulostaa aika erilaiselta kuin Disco Ensemblen tuotannossa.)
Suurin osa Onnen lauluista ei itseäni kiinnosta, enkä ole kuunnellut levyn biiseistä kuin muutamia. Läheskään kaikkia kappaleita en edes liitä onnen tunteisiin. Romanssi kuitenkin toimii ja ihan yhtä ilahduttava veto on myös Puppa J:n esittämä Matkalaulu. Kyseinen biisi saa PMMP:n alkuperäisversionakin hyvälle tuulelle, mutta tämä versiointi on rentoudessaan ehkä vieläkin riemastuttavampi. Valoa ja kesäistä fiilistä pimeään vuodenaikaan :)
tiistai 1. joulukuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti