lauantai 26. joulukuuta 2009

Vuoden paras juttu: Spotify

Alkaa olla vuosilistausten tekemisen aika (jee!), mutta ennen niitä lienee syytä kiitellä sitä palvelua, jota mun on pitkälti kiittäminen monien bändien ja levyjen löytämisestä. Kokonaisuutena vuosi 2009 on ollut musiikillisesti aivan loistava. Sitä se olisi ollut myös ilman Spotifyta, mutta ilman sitä olisi kuitenkin jäänyt moni hyväksi osoittautunut levy tsekkaamatta.

Spotifyta aloin käyttää viime vuodenvaihteen tienoilla, joten mun on helppo pohdiskella, miten se on tänä vuonna muuttanut musiikinkuuntelutottumuksiani. Monet artistithan ovat olleet huolissaan levymyyntinsä pienenemisestä Spotifyn myötä, ja huoli onkin varmasti aiheellinen - tuskin läheskään jokainen musiikinkuuntelija (varsinkaan vähemmän innokas sellainen) ostaa enää niitä levyjä, joita voi Spotifyssa kuunnella. Tämä on tietenkin huono asia muusikon toimeentulon kannalta, koska huhujen mukaan Spotifyn artisteille tilittämät korvaukset ovat kovin pieniä.

Minä olen kuitenkin siinä määrin wanhanaikainen, että haluan yhä hypistellä levyjen kansipapereita käsissäni sekä kuunnella musiikkia pääsääntöisesti cd-soittimesta. Levyjä olen ostanut siis entiseen malliin - tänä vuonna 35, viime vuonna 33. Spotify onkin omalla kohdallani vaikuttanut niin, että herätelevyostokset ovat jääneet aika olemattomaksi. Enää mulla ei ole haluja ostaa levyjä kuulematta niitä kokonaan, vaan pyrin pääsääntöisesti ostamaan juuri niitä levyjä, joita olen Spotifyn kautta kuunnellut enemmän kuin muutaman kerran. Lisäksi tulee sitten niiden bändien levyt, joita ei ole Spotifyssa mutta jotka olen testaillut MySpacesta tai Youtubesta. Hyvällä alennuksella saatan tosin ostaa sellaisiakin kiekkoja, joita en ole etukäteen läpi kuunnellut.

Miten sitten toimin Spotifyn kanssa? Jos haluan tutustua uuteen, mielenkiintoiseen musiikkiin, kaivan esille jonkun musiikkilehden tuoreet levyarviot ja laitan muistiin kaikki kiinnostavalta kuulostavat levyt. Sitten kun on sopivasti aikaa ja halua, avaan Spotifyn ja katson, löytyisikö näitä plattoja sieltä. Tällä tavalla olen löytänyt ainakin White Liesin ja The XX:n sekä monta muuta potentiaalista bändiä, jotka ehkä vielä jonain päivänä päätyvät myös levyhyllyyni. Lisäksi olen Spotifyn ansiosta ostanut levyjä muutamalta sellaiselta bändiltä, joista olen aikaisemmin ollut vain vähän kiinnostunut. Spotify on ollut helppo tapa tutustua niihin enemmän, ja joskus niiden materiaali on osoittautunut paremmaksi kuin luulinkaan. Esimerkkejä tästä ovat ainakin PMMP:n ja Editorsin uusimmat levyt.

Spotifyta voin siis kiittää monesta löydöstä! Musiikin kuuntelijan kannalta Spotify onkin oikea taivas, mutta kuten sanottu, artisteille siitä jää toistaiseksi liian vähän käteen (esimerkiksi Anssi Kelan mielipiteen asiasta voi lukea täältä). Uskon tai vähintäänkin toivon hyvin hartaasti, että asia kuitenkin muuttuu, kunhan Spotify saa vielä lisää käyttäjiä (ennen kaikkea lisää premium-käyttäjiä!) ja sitä kautta lisää tuloja. Täytyy muistaa, että palvelu on edelleen lapsenkengissään, eli kehitystä varmasti vielä tapahtuu. Toivottavasti se kehitys olisi suosiollista sekä Spotifyn itsensä että artistien ja kuuntelijoiden kannalta!

6 kommenttia:

  1. Mua kiinnostaisi Spotify tosi paljon, mutta en oo löytänyt koodeja vielä mistään enkä jaksa alkaa siihen kiertosysteemiin, että rekkautuisi ensin toisen maan asukiksi.. Oon ehkä maailman ainut joka on vielä ihan out tästä koko systeemistä :/ Mut maybe tänä vuonna se muuttuu!

    Ja itsekin oon ehdottomasti sitä mieltä, että ne parhaimmat levyt pitää olla nimenomaan levyinä, ei minään pelkkänä mp3na. Vaikka joskus siihenkin on valitettavasti sorruttava, ihan kaikkeen kun ei ole rahaa. Ja maailmassa on liikaa hyvää musiikkia..

    VastaaPoista
  2. bubble, lähetin sulle koodin tuohon mailiosoitteeseen, mikä blogissas mainitaan :) (en laita suoraan tähän, jottei kukaan pölli). Mulla on paljon ylimääräisiä kutsuja, joten muutkin voi kysellä, jos on sellaiselle tarvetta.

    Mä olen ostanut digitaalisena muutaman kotimaisen uutuuslevyn, koska niissä hintaero cd-versioon saattaa olla niin iso. Mut en kyllä mäkään erityisemmin pidä ämppäreistä :/

    VastaaPoista
  3. Kiitos kiitos miljoonasti!! Latasin sen, mutta vielä en saanut last.fm'ään scrobblausta toimimaan (pitää varmaan sulkea kone välissä). Huomenna siis viimeistään pääsen vihdoin kuuntelemaan The XX'ää ja Rubikia! ^___^ Kiitos!!

    VastaaPoista
  4. Rubikia siellä ei kyllä valitettavasti ole, eikä mitään muutakaan Fullsteamin matskua :/ Onneksi vastaavia puutteita on kuitenkin aika vähän; itse olen varmaan jotain 80 % kaikesta hakemastani sieltä löytänyt. Kivoja kuunteluhetkiä! :)

    VastaaPoista
  5. Hassua (tai no hassua ja hassua, makuasia), mun mielestä Editorsin uusin levy oli aika massiivinen pettymys - ainakin mulle kun rakastan kahta ekaa niin paljon. Näin sen ekan sinkun videon MTV'llä (kyllä, se soi siellä :/) ja tunnistin laulajasta, mutta piti kyllä vielä oikein varmistaa et olihan tuo Editors. Mut mikä on huvittavaa, että tykkään sellasesta musiikista mitä se uus matsku edustaa, mutta en paljoo lämpene että Editorsit soittaa sellasta :D END OF RANT.

    VastaaPoista
  6. black cherry, mä taas en ole ainakaan vielä innostunut yhtään Editorsin aiemmista levyistä :) Voi kyllä olla, että joskus vielä innostun, koska tuolta uusimmaltakin ihan aluksi lähinnä vain Bricks and Mortar kolahti. En tiiä miksi, mutta yleensäkin mulla menee aikaa, ennen kuin tuollaiset post punk -henkiset bändit kolahtaa.

    VastaaPoista